sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Häämenun tasting

Meille oli oikeastaan alusta asti selvää, että ruoka, häiden isoin yksittäinen menoerä, on yksi tärkeimmistä asioista hääpäivässä. Oltiin myös yhtämieltä siitä, että perinteisten keitinperunoiden, karjalanpaistin, savukalan ja caesar-salaatin sijaan, vaikka ne toki hyviä ovatkin, haluamme tarjota vieraille jotakin muuta kuin mitä häihin mennessä aina kuvittelee saavansa.



Ruoto Catering valikoitui meidän catering firmaksi ennen kuin ehdittiin sen kummemmin pyytää edes tarjouksia muualta. Vakuutuimme miehen toiselta hääparilta kuulemista suosituksista ja nettisivujen menu-ehdotuksista. Lähiruuan ja ja kauden raaka-aineiden suosiminen oli tietysti myös iso plussa.

Saimme Ruodolta menu-ehdotuksen, johon sitten pyysimme muutamia korjauksia niin että esimerkiksi kasvissyöjät saatiin huomioitua paremmin. Pian saimme korjatun ehdotuksen ja sovimme tastingistä. Muutama viikko sitten meillä olikin viikonloppu tuutattu siis melko täyteen hääaiheista ohjelmaa, kun lähdimme vielä häämessujen jälkeen koemaistamaan häidemme ruuat kaason ja bestmanin kanssa. Samalla tuli ensimmäistä kertaa tavattua tuolla kokoonpanolla ja tasting sopikin siihen loistavasti. Liikaa en halua paljastaa, mutta ruoka oli todella hyvää ja juuri sellaista mitä toivoimmekin. Ruokien kanssa meille tarjoiltiin myös niille suositellut viinit, joten mitäpä muuta ilta oliskaan voinut olla muutaman lasillisen jälkeen kuin oikein hauska ja onnistunut.

Onko nyt sitten tylsää kun tietää jo etukäteen millaista ruokaa tulee häissään syömään? Ei. Nyt vaan odotan että pääsen syömään sitä uudestaan!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti