maanantai 26. helmikuuta 2018

Talvipuutarhassa

Asuin nuorempana useamman vuoden Helsingin Kalliossa. Moni paikka Helsingissä tuli tuolloin nähtyä ja koettua, mutta monta on myös jäänyt käymättä. Yksi on Talvipuutarha Töölönlahden kupeessa. Näin jälkeenpäin voi vaan miettiä, miten on mahdollista, etten ole käynyt Talvipuutarhassa aiemmin, vaikka asuin parhaimmillaan ihan kivenheiton päässä ja ihailin rakennusta usein ohikulkiessani?!

Oli aika ottaa vahinko takaisin. Vietimme perjantaina perheen yhteistä vapaapäivää, pientä minitalvilomaa ja päätimme ottaa äkkilähdön etelään!

Talvipuutarhassa kukkia seinällä

Kun ulkona lämpötila oli laskenut -15 asteen tietämille, tuntui suorastaan uskomattomalta  kävellä lasisen rakennuksen sisällä kaikkien lukuisten kasvien keskellä ja katsella lasin läpi lumista Töölönlahtea.

Yli 200 erilaisen kasvin joukosta jokainen voi bongailla tuttuja huonekasveja, mutta joukossa on tietysti myös erikoisuuksia kuten palmuhuoneen yli satavuotias kameliapuu. Kaktushuoneessa puolestaan ihastutti keskitalvella kukkiva valtava rahapuu (tätä en koskaan tule näkemään kotona) ja länsisiivessä orkideat ja vanhat huonekasvit.

Rahapuu kukkii talvipuutarhassa

Kierreportaat talvipuutarhassa

Olen itse vieläkin ihan fiiliksissä tästä paikasta, sen tunnelmasta ja siitä, että vielä tänäkin päivänä näin uskomaton paikka on alkuperäisen omistajan toiveen mukaisesti maksuton kaikille vieraille. Upeaa, että toivetta kunnioitetaan edelleen. Lasten mielestä parasta olivat kierreportaat ja palmuhuoneen altaassa uiskentelevat karpit.

Lapset talvipuutarhassa

Varmaan oltaisiin viihdytty pidempäänkin, mutta sulkemisaika pakotti meidät vetämään talvitakit päälle ja poistumaan takaisin pakkaseen. Seuraavalla kerralla otetaan ehdottomasti eväät mukaan ja varataan enemmän aikaa vierailuun.

Pienten lasten vanhemmille vielä tiedoksi, että rattaat on jätettävä pihalle. Muuten paikka on lapsiystävällinen: käytävät ovat leveät ja palmuhuoneen perältä löytyvät myös WC-tilat sekä naulakot ulkovaatteita varten. Mukanaan saa tosiaan tuoda omat eväät, joita voi pysähtyä nauttimaan jollekin puutarhan lukuisista penkeistä ja pöytäryhmistä.

Talvipuutarhan länsisiipi


Talvipuutarha, Hammarskjöldintie 1, Helsinki

Ma suljettu
Ti klo 9.00–15.00
Ke–pe klo 12.00–15.00
La–su klo 12.00–16.00

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti